Saako pitkäkarvaisen turkin ajella?

Älä erehdy kysymään kysymystä Facebookin sheltti- tai collieryhmissä! Osa kommentoijista tulee lynkkaamaan sinut yön pimeydessä!

Kirjoitan tämän artikkelin omista lähtökohdistani, on aivan sallittua olla eri mieltä mutta en jaksa alkaa vääntää asiasta.

Collielle alunperin luotu turkki on käytännön syistä muodostunut sellaiseksi kuin se on. Lammaspaimenen pitää kestää kylmää, säässä kuin säässä ja hylkiä likaa ja vettä. Myöskään helteellä turkin ei pitäisi olla kuuma, silloin kun se on hoidettu hyvin ja takuton. Entisaikaan (työ)collieiden turkit eivät varmaan olleet yhtä runsaita mitä ne nykyään ovat. Meiltä toki löytyy erilaisia linjoja maastamme, joillakin on niukempaa tukkaa ja toiset ovat ns. tukkajumalia.

Ideaalitilanteessa collie siis pärjää turkillaan Suomen oloissa vallan hyvin, vailla ongelmia. Mitä sitten, kun ei pärjääkään? Kun turkki ei olekaan aivan rotutyypillisen karhea vaan turkki on laadultaan enemmän pehmeää höttöä. Mitä sitten jos koira kärsii kuumuudesta ja lämpöhalvausta ehkäistäkseen koira on pidettävä tuulettimen alla koko hellejakso?

Milla steriloitiin 8-vuotiaana kohtutulehduksen vuoksi. Sen jälkeen nk. hormoniturkki alkoi kasvaa runsaammaksi. Viimeisenä kesänään 10-vuotiaana, se oli jo sen verran runsas ja takkuuntuva, että mieleen tuli turkin alasajo seuraavana kesänä. Ihan vain sen vuoksi, että harjaamisesta oli tullut Millalle epämiellyttävä asia sen kivuliaisuuden vuoksi vaikka tukka harjattiin auki usein. No, Milla ei sitä seuraavaa kesää sitten enää nähnyt joten päätöstä ei tarvinnut tehdä. Peppin turkki pysyi hyvälaatuisena sterilisaation jälkeenkin. Siitä tuli kyllä runsaampi ja se oli niin sanoakseni näyttelykuosissa aina vaikka karvanlähtöäkin oli. Itseasiassa varsinaisia karvanlähtöjä ei enää kummallakaan niin voimakkaasti ollut vaan karva vaihtui jatkuvasti pieneltä osin. Millalla kuitenkin pohjavilla alkoi tumputtaa takkuun kohtuu nopeasti.

Merkin turkinlaatu oli jo alunperin pehmeä, niinpä ylipäätään sterilisaatiopäätöskään ei ollut helppo sillä tiesin mitkä seuraukset sillä saattoivat olla turkin laadun suhteen. Pahin kävi toteen. Harjaamisvälit tihentyivät ja tihentyivät. Lopulta todellisuus oli sitä, että harjasimme valtaisaa turkkia joka viikonloppu 2 tuntia laakista ja siitä huolimatta jonnekin saattoi jäädä takkuja kun harja ei vaan ylettänyt kaikkialle vaikka huolellinen pyrin olemaan. Turkinhoito alkoi olla suhteellisen työlästä. Eipä sillä, kyllä minä sen turkinhoidon olisin jaksanut mutta koiran olotila oli tukala siitä huolimatta.

Jo nuorempana kävi selväksi, että Merkki ei nauti helteistä vaan hänestä tulee laama. Aktiivinen harrastuskoira, joka ei kykene helteellä toimimaan ollenkaan. Pelko lämpöhalvauksista on ihan todellisuutta, Milla sen minulle viimeisenä kesänään näytti. Merkille 15minuutin korttelilenkki oli sen näköistä menoa, että lämpöhalvaus ei todellakaan ollut kaukana kesähelteillä.

Päätös turkin ajelusta ei ollut helppo. Pelkäsin todella purskahtavani itkuun tuloksen nähtyäni ja vatvoin asiaa mielessäni. Ajattelin kuitenkin koiran parasta. Kyllä minun silmäni tottuu jos koira siitä hyötyy. Merkin suhteen voin sanoa että paras päätös ikinä! Laamani muuttui jälleen omaksi itsekseen ja nautti kesästä täysin rinnoin. Merkki myös ui mielellään joten siinäkin mielessä turkin ajelusta oli hyötyä ihon terveyden kannalta.

Koska en ole koiraa koskaan itse ajellut (jonkin sortin koneen kerran ostin kaapinperän täytteeksi Lidl:stä) niin en arvannut lähteä asiaa itse toteuttamaan. Toivoin siistiä lopputulosta koska kynnys asiaan oli ylipäätään korkea. Niinpä varasin Merkille ammattilaisen, jonka tiesin kohtelevan koiraa myös asianmukaisesti. Peko-treenikaverini Tuija Kardin oli juuri valmistunut koirien trimmaajaksi. Kerroin myös Merkin kasvattajalle aikeistani ja hän suhtautui tosi hienosti asiaan. Ei sinänsä toivottu asia, mutta hän ymmärsi. Kiitos! <3

Trimmaussessio sujui upeasti. Merkki sai olla haluamallaan tavalla pöydällä ja Tuija ajeli koneella sieltä mistä parhaiten sai. Koko homma tehtiin koiran ehdoin ja sille aikaa suoden. En purskahtanut itkuun, vaan tulos oli minusta valtavan hyvä! Siisti. Totta puhuakseni kyllähän se omaa silmää särki, mutta olin kuitenkin tyytyväinen. Ja huomasin ajelun vaikutuksen koirassa välittömästi! Elämä on laiffii vaik onkin hellettä!

Tiedän, itse mitkä seikat johtivat päätökseen ajella koiran turkki enkä aio sitä häpeillä. Ihan yhtälailla jaan edelleen ajellun Merkin kuvia someen. Minun ihana collieni <3 Hän on ihan paras, omana itsenään <3

Seuraavana kesänä turkki ajeltiin jälleen alas. Ensin alkukesästä vähän pidempänä versiona ja sitten helteillä uudelleen kohtuu nakuksi asti. Ei sentään kuitenkaan ihoon asti jotta nahka ei pala. En osaa sanoa sen tarkempaa mittaa kuin että violetilla 10-terällä 😀 Mikäli se jollekin jotain enemmän kertoo. Minulle ei. Me menimme enemmän käsi- ja silmätuntumalla mikä pituus olisi hyvä. Nyt marraskuussa sille on jo kasvanut turkki lähes täysin takaisin. Hamehelmoista ja etujalkojen karvoista taitaa puuttua jokunen sentti pituutta. Mikäli alkuvuodesta olisi jotakin näyttelyitä tarjolla niin kyllä varmaankin kehtaisin sen turkin puolesta jopa näyttelyyn ilmoittaa.

Eli turkki on onneksi kasvava luonnonvara, mitään peruuttamatonta ei tehty. Sanotaan, että turkki muuttuu ajelun jälkeen. Voi olla, näin ei kuitenkaan meillä käynyt. Aivan pakko kyllä myöntää, että on tuollainen lyhyt turkki miljoonakertaa kätevämpi, helpompi. Pumpulipalloinen collie vetää kuulkaa uskomattoman paljon metsää kiinni itseensä kun se ei säästele itseään leikkiessään kaverin kanssa hippaa. Kintereisiinkin on kasvatettu vartavasten ylimääräistä höttökarvaa, johon saadaan tarttumaan lisää roskaa. Sateella tuosta pumpuliturkista ei suinkaan vesi valu pois kuten ankan selästä pitäisi vaan se todellakin imee itseensä kaiken veden. Mutta edelleen, turkinhoito sinänsä ei ollut se ongelma vaan koiran läkähtyminen.

Ajellun collien kanssa ei tietenkään näyttelykehään voi mennä. Edellisten koirieni kanssa olen joskus enemmänkin käynyt kehissä, mutta näyttelyt eivät ole enää niin minun juttuni. Käytän rahani mieluummin vaikka johonkin harrastuskurssiin. Toki Merkinkin kanssa ollaan muutamat näyttelyt käyty ja mikäli jossain kohtaa tilaisuus tulee niin varmaan ilmoittaudutaankin. Matkalla on vain se este, että sillä on tällä hetkellä jatkuva kipulääkitys spondyloosinsa vuoksi. Suuri sääli sinänsä, että kyllä Merkki minusta on niin kaunis, että sille varmasti ne valionarvoon vaadittavat sertit saisi kerättyä. Kivun kanssa en kuitenkaan lähde leikkimään yksien sertien takia. Näin ollen on se ja sama myöskin onko sillä pitkä vai lyhyt turkki. Turkki saadaan kyllä kasvatettua näyttelykuosiin, mikäli sinne joskus voitaisiin mennä.

Ps. Jumppatreenitkin on ohjaajalle helpommat kun näkee missä jalka oikeasti on! Onko se jumppatyynyllä vai yritetäänkö huijata pitämällä 1 jalka tasamaalla 😀